Neulomisen aloitus
- 15 Dec, 2021
Monet unelmoivat neulomisesta etenkin nyt, kun islantilaiset villapaidat ovat kuuminta muotia. Monien someseinät ovat täyttyneet mitä upeammista villapaitakuvista, joita ystävät, tuttavat tai sukulaiset ovat neuloneet. Siitä tulee olo, että jos hän pystyy tuohon niin, miksi en minä pystyisi? Totta kai pystytkin, mutta neulomisen aloitus kannattaa tehdä hiukan yksinkertaisemmalla projektilla. Liian monimutkainen ja haastava työ voi lannistaa ja laskea neulomisintoa.
Neulomisen aloitus helpolla työllä
Hyvä ohjesääntö aloittelijalle on, että neulomisen alkeet kannattaa harjoitella kahdella puikolla. Kun hallitsee kaksi puikkoa, niin oikeastaan taivas on vain rajana. Ensimmäiseksi työksi sopii hyvin esimerkiksi neulottu tilkku ilman sen suurempaa tarkoitusta. Se on harjoitustyö, joka valmistaa neulojan kohti suurempia ja vaativampia haasteita. Jotkut tekevät virheen siinä, että aloittavat neulomisen omaan tasoonsa liian haastavasta työstä. Se jää helposti kesken ja siitä jää myös paha maku neulomista kohtaan.
Jos kuitenkin haluaa aloittaa neulomisen harjoittelun jollakin niin sanotulla oikealla työllä, niin esimerkiksi kaulahuivi on hyvä vaihtoehto. Siinä on mahdollisuus harjoitella samassa työssä erilaisia tekniikoita ja lopputulos on varmasti toimiva. Kaulahuivi voi myös olla kuinka pitkä tahansa, joten harjoitusalustaa on runsaasti. Jos pitkän työn neulominen hirvittää niin myös neulotut patalaput ja tiskirätit ovat oivallisia ja käytännöllisiä harjoitustöitä.
Ota ensin haltuun neulomisen alkeet
Jos neulomisen aloitus päätetään tehdä kaulahuivilla, niin sitä varten kannattaa hankkia tarkoitukseen sopiva lanka. Helpoin aloituslanka on suhteellisen sileäpintainen ja tarttumaton, kohtuullisen paksu esimerkiksi villalanka. Muuten sukkalanka olisi täydellinen, mutta kaulahuivissa se voi kutittaa käyttäjäänsä. Kannattaa siis valita lanka, joka sisältää jonkin verran keinokuitua. Lankakerän vyötteestä eli kerän ympärillä olevasta paperista näkee, minkä kokoiset puikot tarvitaan.
Neulomisen aloitus kannattaa tehdä oikein neulotun silmukan harjoittelulla. Ensin luodaan sopiva määrä silmukoita ja lähdetään neulomaan aina oikein neuletta. Se on alussa yksinkertaisin. Tämän jälkeen tuodaan työskentelyyn haastetta ja harjoitellaan nurjan silmukan neulominen. Työtä voi jatkaa esimerkiksi niin, että neulotaan oikealla puolella silmukat oikein ja nurjalla nurin. Näin saadaan tasainen pinta, jossa on etu- ja takapuoli.
Neuleohjeita kannattaa opetella tulkitsemaan
Kun neulontakokemusta on karttunut ja neulojan itsetuntoa kohotettu onnistumisilla, niin kannattaa harjoitella tulkitsemaan neulontaohjeita. Ne avaavat neulojalle aivan uskomattoman mahdollisuuden, koska tässä vaiheessa voi neuloa mitä vain. Neulontaohjeet toimivat myös hyvänä inspiraationa ja antavat vinkkejä, mitä voisi tehdä. Samalla ajatuksella toimivat myös veikkausvihjeet jotka antavat hyviä vinkkejä, mitä pelaajan kannattaa seuraavaksi tehdä. Hyvä vihje kertoo pelaajalle, mitä kohdetta kannattaa seuraavaksi veikata.
Usein neulomista harrastetaan, koska neulonta tuo hyvää mieltä. Se ruokkii luovuutta ja tekemisen tarvetta. Kokeneet ja innokkaat neulojat neulovatkin oikeastaan missä ja milloin vain. Esimerkiksi televisiota katsoessa voi hyödyntää istumisajan neuloen. Ja, jos alussa tuntuu, että tv:n katselu ja neulominen on mahdoton yhtälö niin odotapas vain. Kohta teet sitä itsekin vilkaisematta neuletyöhön.
Oikeilla lankavalinnoilla neulomisen aloitus sujuu vaivattomasti
Aloittelijan varma valinta on villalangat koska ne ovat usein sopivat paksuisia ja helppoja käsitellä. Liian paksulla langalla aloittaminen voi tehdä työskentelystä turhauttavan kömpelöä sitten taas ohuella langalla työskentely voi aloittelijalle olla liian pikkutarkkaa. Myös langan pinnan kannattaa olla tasainen, jotta se ei takerru neuloessa itseensä. Aloittelijan painajainen on iso könttä sekaisin olevaa lankaa, jota on mahdoton enää selvittää.
Kaulahuivin jälkeen voi ottaa harjoitteluun haastavampia tekniikoita. Lapaset ja sukat neulotaan yleensä viidellä puikolla. Se vaatii jo hiukan enemmän hallintaa. On olemassa myös pyöröpuikot, joilla voi neuloa joko todella isoja töitä tai vaikka pipoja.
Kun neulomisen aloitus tehdään maltilla, niin onnistuminen on varmasti luvassa. Harjoittelu kannattaa aloittaa ajatuksella, että kiire ei ole minnekään, mutta haluan oppia. Kannattaa myös asettaa itselleen tavoitteita ja luoda päätavoite sinne jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Jos unelmissa on neuloa islantilainen villapaita niin se voi olla tavoitteena, kun erilaiset tekniikat ovat hallussa. Neulominen on parhaimmillaan ihanan rentouttava ja luova harrastus.