Mustavalkoinen taulu askartelemalla
- 26 Feb, 2024
Askarteleminen on hauskaa ajankulua ja vähäisilläkin taidoilla saa tehtyä taidetta omalle seinälle. Mustavalkoinen taulu näyttää tyylikkäältä valkoisella seinällä ja toimii hyvin katseenvangitsijana huoneessa. Taiteen ei aina tarvitse olla kallista ja tunnetun taiteilijan tekemää. Katsotaan, miten taidetta voi tehdä ilman huipputaitoja.
Maalarinteippi ja mustavalkoinen taulu saa alkunsa
Meitä on monia, joiden kädessä sivellin ei osaa tehdä oikeita liikkeitä siten, että valot ja varjot olisivat oikeissa paikoissa. Silloin on pakko antaa periksi ja siirtyä tekemään taidetta toisella tavalla. Yksi hyvä tapa on hyödyntää maalarinteippiä ja tehdä sen avulla tauluun kuviot. Sen verran jokaisella pysyy pensseli kädessä, että pystyy loihtimaan mustan taulupohjalle.
Taulusta voi tulla varsin mielenkiintoinen ja uniikki, se voi muistuttaa jotakin kaukaisesti tai olla lähes plagiointi, mutta itse tehtynä. Monet kasinopelit netissä muistuttavat toisiaan, mutta nekin ovat silti erilaisia. Joten ideoita voi napsia sieltä täältä ja toteuttaa sen mukaan, mikä itsestä tuntuu kaikkein helpoimmalta. Mustavalkoinen taulu on helppo tehdä, sillä silloin ei tarvitse käyttää kahta väriä enempää.
Mustavalkoisen taulun tarvikkeet
Kun lähdet liikkeelle, tarvitset tyhjän maalauskankaan, maalarinteippiä, sakset, mittanauhan, pensselin sekä akryylivärit. Ensimmäisellä kerralla riittää kapeahko teippi ja kun ideoita sekä taitoa tulee lisää, voi käyttää useamman levyisiä teippejä.
Mustavalkoisesta taulusta tulee teippien ansiosta ‘tikku-ukko’ -tyylinen luomus, jossa viivat ovat suoria. Kun taidot kehittyvät ja oivallat idean, niin voit ottaa käyttöön myös pyöreitä elementtejä.
Näin pääset alkuun
Katso netistä jokin kuva tai hahmottele se itse paperille. Maalarinteippi on hyvä maalauskankaalla, sillä niitä voit siirtää tai säätää, joten voit suunnitella taulun pohjan huolella ennen värien käyttöä.
Kun taulussa on kuvio valmiina, sinun pitää maalata kuvio ensin valkoisella. Tämä siksi, että saat mustalla värillä aikaan terävät viivat. Teipin alle jää aina pienet niin sanotut taskut ja valkoinen väri täyttää ne kätevästi.
Valkoisen värin kuivumisen jälkeen on mustan värin vuoro. Nyt maalaat taulusta kuvion osan uudelleen. Reunoille voi jättää valkoista, sillä se ei taulussa haittaa. Kun musta väri on kuivunut täydellisesti, voit poistaa teipit ja näet luomuksen valmiina.
Mustavalkoinen taulu vai värillinen
Taulun voi tietenkin toteuttaa myös useammalla värillä ja varsinkin, jos sinulla on maalarin taitoja enemmänkin, voit tehdä myös värikkäämmän taulun. Mustavalkoinen taulu on siinä mielessä helppo, että värejä on käytössä vain kaksi. Pohjaan voi myös lisätä eri muotoisia elementtejä sitä mukaa kuin taidot kasvavat.
Saat edulliset askartelutarvikkeet netistä, joten voit niitäkin rauhassa selailla sekä miettiä, millaisella idealla teet taulusi. Ensimmäisellä kerralla yksinkertainen on kaunista, mutta aika nopeasti oivallat idean ja pystyt työstämään yhä vaikeampia kuvioita sekä täydentämään niitä vapaalla kädellä.
Akryylivärien sijaan voit myös käyttää öljymaaleja, sillä ne toimivat myös hyvin maalauskankaalla.
Taulu ei synny hetkessä
Usein meille oman elämän taiteilijoille tulee nopeasti inspiraatio ja jos valmista ei synny heti, niin into laantuu sen mukaan. Mustavalkoinen taulu on siinä mielessä hiukan haasteellinen, että ensin on tehtävä pohjatyö maalarinteipillä ennen kuin edes voi tarttua siveltimeen.
Lisäksi tässä työssä on odotettava, että maali on varmasti kuivaa, joten samalta istumalta ei kaikkea voi tehdä. Lopputulos on kuitenkin odottamisen arvoinen, joten siihen kannattaa panostaa ja vähitellen siirtyä myös haastavimpiin kuvioihin.
Maalauskankaan koon valintaan on myös kiinnitettävä huomiota, sillä ei ole järkevää valita liian pientä, jolloin taulu saattaa vaikuttaa jopa sekavalta. Lähde vain rohkeasti nappaamaan jostakin sopiva idea ja työstä siitä persoonallinen taideteos.