Näyttelyn järjestäminen
Sain marraskuussa tehtäväkseni järjestää paikallisen taideyhdistyksen AvaraTaiteen yhteisnäyttelyn keskustan kellarigalleriaan Rongaan. Vaikka olen osallistunut lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin, en ollut aikaisemmin tehnyt näyttelysuunnitelmaa ja ripustusta muille kuin itselleni. En olisi selvinnyt urakasta ilman yhdistyksen aktiiveja, jotka opettivat minulle kaiken alusta saakka. Seuraavassa kertaan, mitä kaikkea yhteisnäyttelyn järjestäminen pitää sisällään. Kommentoikaa ja täydentäkää toki, niin tehtävälistasta tulee kattavampi!
Kutsu yhteisnäyttelyyn
Näyttelyn ajankohta oli 10.-22.12. Lähetin marraskuun alkupäivinä sähköpostin yhdistyksen jäsenille ja kysyin kiinnostusta pitää joulunäyttely. Osallistumismaksu ei tässä vaiheessa ollut selvillä, kun osallistujamäärää ei voinut arvioida. Ilmoittautumisia alkoi heti putoilla sähköpostiini.
Sähköisen näyttelykutsun tein 8.11. ja se laitettiin yhdistyksen nettisivuille. Kutsussa käytin omaa maalaustani talvimaisemasta (vaikka arvelin, että siitä saattaisi tulla sanomista). Maisemamaalauksen perusteella värimaailmakin määräytyi kullan, pronssin ja valkoisen sävyiseksi. Kerroin yhdistykselle, että näyttelyn teema on Kultainen Joulu, mutta sen saa ymmärtää ihan niin laveasti kuin haluaa. Pidennetyistä aukioloajoista ja taidehuutokaupasta käytiin keskustelua.
Budjetointia ja tehtäväjakoa
Lähetin muistutusviestin jäsenille ja kysyin, ketkä haluavat osallistua, mitä se saattaisi kustantaa, mihin mennessä ilmoittautuminen on sitova ja koska osallistuminen on maksettava. Alustava laskelmani sisälsi vuokran, 10 osallistujamaksua, julisteiden (30 kpl), flyereiden (300 kpl) ja kutsukorttien (50 kpl) painatuksen sekä vähän avajaistarjoiluja eli punaviinilaatikoita, piparkakkuja ja kynttilöitä. Painopaikka oli jo selvillä, joten sitä ei tarvinnut kilpailuttaa.
Osallistuminen edellytti joko omien töiden ripustuksen/purun, avajaistarjoiluja tai näyttelyn valvontaa. Kukin sai tuoda myyntiin mitä halusi; kortteja, taidelahjatavaraa ja pientä joulukoristetta.
Yhdistyksen Yahoo-ryhmään luotiin kalenteri, josta ilmoittautuneet saivat valita oman valvontavuoronsa. Ilmoittutuneita taiteilijoita oli ensin 14 ja kaikki valvontavuorot tulivat 5.12. jaetuiksi: kukin taiteilija sai yhden päivän.
Näyttelyä mainostettiin Facebookissa, blogeissa ja postituslistoilla. Viime tingassa mukaan tuli vielä kaksi taiteilijaa. Nimet aakkostettiin ja lisättiin näyttelyjulisteeseen. Painatus onnistui parissa päivässä. Julisteiden, flyereiden ja kutsujen jakaminen alkoi näyttelyviikolla, maanantaina 5.12.
Huutokauppa sovittiin pidettäväksi heti avajaisten alussa, 9.12. klo 18. Siitä tiedotettiin kutsujen yhteyteen liitetyssä kirjeessä sekä Facebookissa. Pidennetty aukioloaika sovittiin muiden Design districtin liikkeiden, Super Mukavan ja Vintage Gardenin, kanssa pidettäväksi 17.12.
Ripustuspäivän kiire
Pyysin taiteilijoita tuomaan 1-2 teosta näyttelyyn, koska meitä oli niin paljon. Kaikkien töiden tuli olla galleriassa torstai-iltaan mennessä. Osallistumismaksu oli 35 €, mikä piti maksaa avajaisiin mennssä.
Tullessani ripustuspäivänä galleriaan, huomasin taiteilijoiden tuoneen paikalle 3-5 teosta. Niitä oli tuotu yhteensä 60 kappaletta. Heillä näkyi olevan parempi käsitys siitä, paljonko seinille mahtui töitä. Tehdessäni nimittäin teoskarsintaa, vain 3 työtä jäi pois ripustuksesta. Määrä oli juuri sopiva!
Sommittelin teokset nojaamaan ensin seiniä vasten oikeaan järjestykseen. Järjestin ne värin ja tyylin mukaan yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Halusin myös teosten virittävän toisiaan vuoropuheluun, joten seurasin sitä, miten eri teokset näkyivät kustakin kulmasta ja kulkureitistä. Näyttely alkoi murretuilla väreillä ja kehittyi abstraktiin, värikkääseen suuntaan. Keskelle näyttelytilaa loin voimakkaan turkoosin kokoelman. Siitä värit alkoivat jälleen murtumaan ja kevenemään.
Viereiseen tilaan loin "Monet'n lammen" lumpeineen ja perhosineen. Käytävän päässä oli vahva maalaus muurahaisista ja neulasista.
Ranskalainen ripustus (eri korkeuksilla olevia teoksia vapaana sommitteluna), tilan muotojen ja linjojen myötäileminen (mm. sisääntulon rappuset) muodostivat ripustuksen päälinjat.
Ripustaminen alkoi klo 10 ja päättyi 17.30. Kun teokset olivat seinällä ja veistosjalustoilla, oli vuorossa niiden numerointi. Kappas, tarra-arkeista puuttui numerot yhdestä yhdeksääntoista! Tietysti, niitä tarvittiin näyttelyissä eniten. Leikkelin suurempia lukuja puoliksi ja kokosin niistä uudet numerot, hirveässä viime hetken kiireessä.
Tilan siistimiseen, kattaukseen ja koristeluun käytettiin viimeiset jäljellä olevat minuutit ennen vieraiden saapumista. Yksi apulaiseni keräsi ansioluetteloita yhteiseen kansioon ja vei vieraskirjan paikalleen. Näyttelyluetteloa keräsin käsin paperille kirjoittamalla vielä siinä vaiheessa, kun ensimmäiset vieraat astuivat sisään...
Avajaiset
Heti huutokaupan päättyessä palasin näyttelyluettelon pariin ja jatkoin sen kirjoittamista koneelle. Sain sen valmiiksi klo 21.15, kun avajaiset olivat jo ohi ja pikkujoulut pitkällä. :D Työmäärä yllätti täysin, mutta kaikki tuo valmistelu oli mielettömän mukavaa. Olen tyytyväinen kokonaisuuteen ja teosten tasoon, ja aion järjestää näyttelyjä toistekin.
Jos aikaa olisi ollut enemmän ja tehdystä työstä olisi saanut pientä korvausta, olisin vielä järjestänyt:
- mediakuvia ja lehdistötiedotteen
- avajaisohjelmaa
- yhteistyötä DesignOnTampereen kanssa
Avarataide ry:n vuotuinen joulunalusnäyttely Joulusalonki jatkuu galleria Rongassa (Rongankatu 1) aina 22.12.saakka. Vielä on siis aikaa tulla hankkimaan jouluksi kotimaista ja manselaista laatukuvataidetta kohtuuhinnoin.
Näyttelyssä esittäytyvät:
Saara Forsell, Päivi Hellman, Anja Härkönen, Heli Innala, Ismo Jokiaho, Urpu-Elina Korhonen, Miina Laine, Heta Laitakari, Sirkku Lumi, Kanerva Niemelä, Pasi Niininen, Kirsi Porrassalmi, Julia Prusi ja Ella Vähäsarja
Galleria Ronga
Rongankatu 1 C 9
33100 Tampere
Avoinna joka päivä, klo 12 - 18
HUOMIO! 17.12 Galleria Ronga avoinna 12-22.00


















Add new comment