You are here

My Country Home

Avajaiskuhinaa vuonna 2009

Vapun aikaan vuonna 2009 supersuositun Kesäkumpu-blogin Marikki - eli Mari Jaurola - kirjoitti, että Tampereelle tulee uusi sisustusliike, joka on aidompi, kauniimpi ja palvelualttiimpi kuin mihin kaupungissa oli totuttu. My Country Home oli toiminut aikaisemmin Hämeenkyrössä ja sillä oli oma pieni ja uskollinen asiakaskuntansa.

Sadat blogilukijat odottivat toukokuun loppuun arvioituja avajaisia. Odottaminen oli kutkuttavaa, sillä ennakkokuvia ilmestyi verkkoon. Stockmannin vieressä kävelykadulla oli jo kaupungin kaunein kukkakauppa Kukkaikkuna, josta Kesäkummussa oli myös kirjoitettu, ja sen naapuritilan remontoinnin edistymistä sai seurata Ihanuutta arkeen -blogissa.

23. toukokuutta avajaiset koittivat ja pieneen putiikkiin ahtautui uteliaita asiakkaita enemmän kuin liike veti, vaikka ainuttakaan mainosta ei ollut valmistettu!

   Virpi Kostiainen, My Country Home  Pumpulihame  Pellavamekko

Erikoistunut sisustusliike

My Country Homeen tulee uusia tuotteita viikoittain, joten antiikkiaarteiden metsästäjänä aloin vierailla liikkeessä tiuhaan. Olin silloin töissä viestintätoimisto Eklekti Finlandissa (nyk. Brand United), joka toimii verkkokaupparatkaisuja tarjoavan Vilkas Groupin tiloissa. Olin ollut mukana rakentamassa Medika Novan verkkokauppaa Vilkkaan Omaverkkokauppa-alustalle, joten osasin suositella sitä omaan kokemukseeni nojaten. My Country Home oli ajatukselle avoin, mutta jäi vielä harkitsemaan. Asiakkaiden suunnalta odotuksia verkkokaupan suhteen oli paljon, sillä moni tuli liikkeeseen pitkän matkan päästä.

Sisustusliike myi alussa enemmän uustuotantoa kuin nykyään. Odd Molly -vaatemerkki on vaihtunut oman malliston uniikkikappaleisiin, ja valkoinen sisustustavara on nykyään suurelta osin Ranskan ja Belgian brocantestoreilta keräiltyä antiikkia. Niitä liikkeen omistaja Virpi Kostiainen tilaa Vintage by Ninan kautta Ruotsista ja myy täällä yksinoikeudella.

Friends Forever

Virpin ja hänen parhaan ystävänsä Terhi Ahosolan yhdessä suunnittelemat Friends Forever -tuotteet ovat uniikkituotteita, joiden valmistuksessa on käytetty kierrätysmateriaaleja: pääosin vanhoja ranskalaisia pellavia ja pitsejä sekä suomalaisia käsityön helmiä. Myös Ranskan perinteiset pellavatekstiilit  kuuluvat valikoimiin. Liike onkin hyvin pariisilainen! Pulppuava puhe, Edith Piafin laulu ja laventelintuoksu täyttävät tilan. Tunnelma on huoleton ja kiireetön kuin ennenvanhaan, ja siksi siellä pistäytymisen sijaan viihdytäänkin kauan. Kesäkummun Marikki oli oikeassa kertoessaan poikkeuksellisen hyvästä palvelusta.

Minulle Virpistä on tullut tyyli-ikoni, jolta yritän ostaa huivit kaulasta ja kengät jalasta! Yleensä Virpi luopuukin omista aarteistaan, kun asiakas kauniisti pyytää. ;)

Odotettu verkkokauppa avautuu

Vilkas Groupilla oli vuodenvaihteessa myyntikampanja, jonka innoittamana Virpi otti minuun yhteyttä. Toivomus kaupan ilmeeksi oli "karu, ei söpö!", jotta kauniit esineet nousevat pelkistetystä taustasta esiin. Valitsin väreiksi valkoisen, harmaan ja laventelin.

Julkistaminen sovittiin kuudennelle päivälle helmikuuta. Rakensin kaupan avaimet käteen -periaatteella siihen asti, että kaupassa oli perusvalikoima, noin 25 tuotetta. Koulutuspäiväksi olimme sopineet perjantain 3.2. Kauppa otti samana päivänä varaslähdön, sillä olimme niin innoissamme! Viikonlopun aikana oli testauksen vuoro ja maanantaina saatiin viimeiset tekniset asetukset valmiiksi.

MCH

Vaikka Virpi oli tilannut netin kautta tuotteita elämänsä aikana vain kolme kertaa, hän oppi verkkokauppiaan tehtävät yhdessä iltapäivässä. Uusia tuotteita ilmestyy kauppaan jatkuvasti - sitä mukaa kun kauppias-suunnittelija ehtii niitä ommella ja kuvata! Asiakaspalaute antaa varmasti voimia kahden kaupan ja suurperheen pyörittämiseen:

"Superia! Ja sivut näyttivät ihanille ja pelittivät mainiosti! :)"

"Sivut ihailtu, kuvat on ihania (tietty!) ja selkeä rakenne! Kiva, että uutuuksille on oma kategoriansa, näkee heti, mitä uutta tullut, ei tarvitse kelata aina kaikkee läpi ;) (vaikka niitä ihan mielellään ihasteleekin)."
 

Huom! Ystävänpäivään 14.2. mennessä tehtyihin tilauksiin lisätään Friends Forever -malliston avainkaulanauha!

My Country Home
Tuomiokirkonkatu 26, Tampere
www.mycountryhome.fi